Sataman matkat 1800-2010

Saturday 08. May 2010 11:00 - Thursday 05. January 2012 17:00
Paikka: Suomen Merimuseo
Osoite: Tornatorintie 99, Kotka

Toukokuussa Merikeskus Vellamossa aukeaa Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon uusi näyttely satamista. Siinä kerrotaan satamista, niiden muutoksista sekä niiden vaikutuksesta 1800-luvun alusta nykypäivään.

Näyttelyyn on valittu neljä satamaa edustamaan eri aikakausia: Oulu (1800–1860), Liverpool (1860–1930), Kotka (1950–1970) ja Helsinki (2010). Kukin satamista edustaa yhtä vaihetta merenkulun historiassa viimeisen kahdensadan vuoden aikana. Ne kertovat paljon merenkulusta, mutta myös kansainvälistymisen, tekniikan, maailmantalouden ja ympäristön historiasta.

Oulu oli 1800-luvun alkupuolella vilkas purjelaivasatama, josta vietiin ennen kaikkea tervaa ja puutavaraa ulkomaille. Satama oli tärkeä tavaran ja tiedon välittäjä Pohjois- ja Itä-Suomen ja muun maailman välillä. Oululaisia laivoja saattoi tavata kaikkialla maailmassa.

Liverpool oli 1800-luvulla maailman suurimpia satamia. Sen kautta kulkivat raaka-aineet ja kulutustavarat Euroopan teollistuville markkinoille. Liverpoolin tärkeimmät ”vientituotteet” puolestaan olivat Amerikkaan lähteneet siirtolaiset ja luksusta etsivät turistit. Liverpool oli tuttu satama myös tuhansille suomalaisille merimiehille ja siirtolaisille.

Kotka oli 1950- ja 1960-luvuilla Suomen suurimpia vientisatamia. Elettiin käsiahtauksen viimeisintä aikaa, sillä erilaiset nosto- ja kuljetuskoneet alkoivat nopeasti yleistyä. Käsiahtaus oli hidasta ja vaati paljon työvoimaa – niin miehiä kuin naisiakin. Useita päiviä satamassa viettäneet laivat miehistöineen jättivät jälkensä kaupungin elämään.

Helsingin Vuosaaren satama valmistui Suomen ulkomaankaupan pääsatamaksi vuonna 2008. Sieltä viedään Suomen teollisuustuotteita ympäri maailman ja vastaavasti tuodaan kodinkoneita ja elintarvikkeita meidän kaikkien käyttöön. Tavallisille kaupunkilaisille Vuosaaren nykyaikainen satama jää kuitenkin helposti tuntemattomaksi, sillä nykyisin satama-alueet ovat tiukasti suljettuja ulkopuolisilta.

Satamatoiminnot ovat aina näkyneet ympäröivässä luonnossa ja kaupunkiympäristössä. Kahdensadan vuoden aikana tavaraliikenteen määrä satamissa on lisääntynyt valtavasti. Liikkuminen paikasta toiseen on nopeutunut ja laivojen koko on kasvanut huimasti. Konttien käyttöönotto meriliikenteessä on kenties vaikuttanut maailmantalouteen yhtä mullistavasti kuin internet. Satamat vaikuttavat välillisesti meidän jokaisen elämään, vuoden jokaisena päivänä.

Back to the archive.

Copyright © Trafiikki-museot ry