"Leenaksi" kutsutun höyryveturin on valmistanut saksalainen Borsig vuonna 1910, eli se täyttää tänä vuonna sata vuotta. Se hankittiin alun perin linnoitustyöveturiksi Inon rannikkolinnoitukseen ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuonna 1919 laite myytiin Pietarsaaren Selluloosa Oy:lle, jolta VR osti sen vuonna 1945. VR:n omistuksessa veturia käytettiin Kuopion konepajan sisäisessä liikenteessä. Hylkäyksensä jälkeen vuonna 1967 veturi varattiin Suomen Rautatiemuseolle, mutta sitä säilytettiin viime vuoteen saakka Kuopion satamamakasiineillä museoveturina.
Vk4 nro 68 kunnostettiin ajokuntoiseksi Rautatiemuseon säätiön toimeksiannosta Minkiössä, Jokioisten museorautatien korjaushalleilla vuonna 2009. Kunnostettu veturi luovutettiin Rautatiemuseolle 17.8.2009, ja se julkistettiin yleisölle viime viikolla.
Dv16-sarjan (aiemmin Vv16) dieselvetureita VR tilasi vaihtovetureiksi aiemman, Dv15-sarjan jatkoksi. Vetureita tilattiin Lokomolta ja Valmetilta yhteensä 28 kappaletta (numerot 2013-2040), ja niitä käytettiin vaihtotöiden lisäksi myös linja-ajossa, johtuen niiden suuresta nopeudesta. Sarja hylättiin vuoteen 2008 mennessä, ja kahta lukuun ottamatta kaikki veturit on joko romutettu tai odottamassa romutusta Hyvinkään konepajalla. Numero 2026 valmistettiin Valmetin tehtaalla vuonna 1962, ja se palveli vielä tammikuussa 2008 Pasilassa. Hylkäyksen jälkeen se varattiin Rautatiemuseolle. Dv16 on kunnostettu ajokuntoiseksi Hyvinkään konepajalla.
Molemmat veturit ovat nähtävissä osana Suomen Rautatiemuseon perusnäyttelyä.
Lisätietodot:
Museolehtori Valeri Saltikoff
0307 25 244


